Digita ostaa Alajärven Puhelinosuuskunnalta kymmenen tietoliikennemastoa Etelä-Pohjanmaalla
Digita on hankkinut Alajärven Puhelinosuuskunnalta, JAPOlta, kymmenen tietoliikennemastoa vahvistaen yhtiön läsnäoloa Etelä-Pohjanmaan alueella.
IoT-maailma on jatkuvassa muutoksessa ja erilaisten IoT-laitteiden määrä kasvaa ennusteiden mukaan yli 25 miljardiin seuraavan seitsemän vuoden aikana. IoT:n ytimessä on arkipäiväisten esineiden ja laitteiden yhdistäminen internetiin, jolloin ne voivat kerätä, vaihtaa ja käsitellä tietoja ilman ihmisen toimenpiteitä.
Digita on hankkinut Alajärven Puhelinosuuskunnalta, JAPOlta, kymmenen tietoliikennemastoa vahvistaen yhtiön läsnäoloa Etelä-Pohjanmaan alueella.
Digita valmistelee radiokanavien laajennuksia ja uusien radiokanavien aloittamista maaliskuun lopussa. Tekniset muutostyöt aiheuttavat häiriöitä lähetyksiin, jotka pyritään pitämään mahdollisimman lyhyinä. Osana uusien radiokanavien toteutusta tehdään maanantaina 20.3. joillakin lähetysasemilla lähetystaajuuksien…
Viime vuosien uutiset Suomesta ja maailmalta ovat jälleen todistaneet luotettavan tiedonsaannin tärkeyden. Luotettava tieto on toki aina tärkeää, mutta poikkeusoloissa ja kriisien keskellä tiedon tarve korostuu entisestään. AntenniTV:n ja FM-radion…
Yle Areenan suoratoistopalveluissa, useissa nettiradioissa sekä kaupallisilla FM-radiokanavilla on ollut lähetyskatkoksia maanantaina 3.10.2022 klo 10:34-10:49 ja 10:54-11:03 välisenä aikana. Katkosten syynä oli tietoliikennehäiriö. Pahoittelemme katkoksesta aiheutunutta haittaa. Digita Viestintä
Anjalankosken radio- ja tv-asemalla oli torstai aamuyöstä klo 3.01 alkaen katkos kaikissa asemalta lähetettävissä radiolähetyksissä ja osassa antenni-tv-verkon lähetyksiä (E-, D- ja F-kanavaniput). Katkos vaikutti Kouvolassa, Kotkassa ja Haminassa sekä…
Tiedote 14.7. klo 6.19 Kouvolassa, Kotkassa ja Haminassa sekä niiden lähialueilla on parhaillaan käynnissä katkos kaikissa radiolähetyksissä ja osassa antenni-tv-verkon lähetyksiä. Katkos on alkanut klo 3.01. Viankorjaus on käynnissä ja…
Inarin tv- ja radiolähetyksissä ilmeni katkos tiistai-iltapäivällä 5.7.2022 klo 16.32–16.48 sähköverkkovian aiheuttaman toimintahäiriön vuoksi. Katkos aiheutui kaikille Inarin asemalta lähetettäville tv- ja radiolähetyksille. Karttapalvelustamme voit tarkastella tv- ja radioasemilta lähetettäviä…
Yle Radio Suomen kolmen alueen RDS-koodit muuttuvat 10.5.2022. Muutoksen vuoksi kanavat täytyy tallentaa RDS-vastaanottimien pikamuistipaikoille uudelleen. Kanavien lähetystaajuus ei kuitenkaan muutu. Muutoksen avulla varmistetaan audiopalveluiden tulevaisuuden kehitystä. RDS-tuki löytyy useimmista…
Yle Radio Suomen Vaasan lähetyksen kuuluvuutta parannetaan korottamalla Vaasan Mustasaaren Alskatin radioaseman taajuuden 94,8 MHz lähetystehoa 4.11.2021. Yle Radio Suomen Vaasan alueohjelmat ovat kuultavissa seuraavilla taajuuksilla: 94,8 MHz Vaasa 94,2…
Radio Suomen lähetyksissä ilmeni maanlaajuisesti häiriöitä tiistaina 26.10. klo 6:10 alkaen. Häiriöt ilmenivät lyhyinä katkoksina ja poikkeavana alueellisena sisältönä.Häiriöt aiheutuivat radion kytkentä- ja ohjausjärjestelmän viasta. Lähetykset palautuivat Turkua lukuunottamatta normaaleiksi…
Poikkeuksellinen säätila, niin kutsuttu radiokeli, voi aiheuttaa häiriötä radiolähetyksiin ja antenni-tv-vastaanottoon viikon 39 aikana laajasti koko Suomen alueella. Radiokelejä esiintyy yleensä korkeapaineen vallitessa. Lähetysteknisesti ilmiön aiheuttamia häiriöitä ei ole mahdollista…
Poikkeuksellinen säätila, niin kutsuttu radiokeli, voi aiheuttaa häiriötä radiolähetyksiin ja antenni-tv-vastaanottoon viikon 28 aikana laajasti koko Suomen alueella. Radiokelejä esiintyy yleensä korkeapaineen vallitessa. Lähetysteknisesti ilmiön aiheuttamia häiriöitä ei ole mahdollista…