Uutiset
Suomessa on vuonna 2012 tehty poliittinen päätös siirtää 700 MHz:n taajuusalue televisiolta langattomien laajakaistaverkkojen käyttöön vuoden 2017 alusta. Digitan mukaan muutosta ollaan toteuttamassa liian nopealla aikataululla. Liikenne- ja viestintäministeriön suunnitelmien…
Uutiset
Tiedote 20.5.2015 Digitan Turun Kuusistossa sijaitsevalta radio- ja tv-asemalta on välitetty FM-radio- ja tv-lähetyksiä puolen vuosisadan ajan. Turun Turun radio- ja tv-asema sijaitsee Kaarinassa. Kuva: Helifoto Turun Kuusiston masto on…
Uutiset
Tiedote 18.5.2015 Valtioneuvosto julisti haettavaksi yhdeksän televisiojakelun toimilupaa maaliskuussa 2015. Digita on tänään 18.5.2015 jättänyt toimilupahakemuksensa, jossa se hakee viittä maanpäällisen antenniverkon UHF-toimilupaa. Digita haluaa näin uusia nykyiset toimilupansa UHF-taajuuksilla.…
Uutiset
Tiedote 13.5.2015 Viestintävirasto määrää tuoreessa päätöksessään Digitan palveluille entistä voimakkaampaa ennakkosääntelyä. Digitan mukaan sääntelyssä ei ole otettu huomioon nykyistä markkinatilannetta lainkaan. Digita on päättänyt valittaa HMV-päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. ”Viestintäviraston analyysissä…
Uutiset
Digita Networks käynnistää verkonvalvontansa playout-toimintoa ja siihen liittyvää materiaalipalvelut-toimintoa koskevat yt-neuvottelut. Neuvotteluesitys on annettu 12.5. Neuvotteluiden taustalla on asiakaskysynnän väheneminen kyseisten palveluiden osalta. Yhteistoimintaneuvotteluissa keskustellaan mahdollisista toimenpiteistä ja toimintojen uudelleenjärjestelyistä,…
Uutiset
Tiedote 11.5.2015 Uudet kanavat: Näkyvyysalue ja T2-vastaanotin Antenniverkon maksu-tv-kanavien tilaus Digita Info auttaa
Uutiset
Tiedote 28.4.2015 Alfa-tv:n HD-kanavan näkyvyysalue Kanavahaku digivastaanottimissa Lisätietoa
Uutiset
FiCom ry:n vierasblogissa julkaistu blogi 28.4.2015 Digitan toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström Toimittaja Pullisen löytämän kuplan sisällä ei kuitenkaan pyöri pelkästään poliittisia ajatuksia. Sieltä löytyy nimittäin laajemminkin olettamus ihmisten maailmankuvasta ja samalla…
Uutiset
Viestintävirasto määrää tuoreessa päätöksessään Digitan palveluille entistä voimakkaampaa ennakkosääntelyä. Digitan mukaan sääntelyssä ei ole otettu huomioon nykyistä markkinatilannetta lainkaan. Viestintävirasto analysoi säännöllisesti telealan tukku- ja vähittäismarkkinoita kilpailutilanteen selvittämiseksi ja asettaa…
Uutiset
Tiedote 22.4.2015 Lisätiedot:
Uutiset
Elämyksiä koko kansalle Radiomainosten teemat ovat Euroviisut, MM-jääkiekko ja Linnanjuhla, ja mainoksissa kerrotaan myös, miten Digitan verkkojen kautta tv ja radio näkyy ja kuuluu kaikkialla Suomessa, Hangosta Utsjoelle, Ilomantsista Turun…
Uutiset
Tiedote 14.4.2015 Digita on tehnyt Turun Kuusiston radio- ja tv-asemalla huoltotöitä tiistaista alkaen yhteensä kolmen päivän ajan. Tehtävien huoltotöiden taustalla on vuonna 2012 tehty poliittinen päätös siirtää Suomessa 700 MHz:n…