Uutiset
Tervolan lähetysasemalla sähköjärjestelmän muutostyö. Asennustyön aikana torstaina 2.2.2023 klo 8-16 palvelun sähköjakelussa on katkos, mistä aiheutuu arviolta 15 minuutin palvelukatkoksia eri palveluille ilmoitetulla aikavälillä. Pyrimme pitämään palvelukatkokset kuitenkin mahdollisimman lyhyinä.…
IoT
Teknologiayhtiö Digita on käynnistänyt yhteistyön sähköverkkoyhtiö Carunan kanssa sähkökatkojen minimoimiseksi Suomessa. Toimialojen välisen yhteistyön tavoitteena on suunnitella ja rakentaa älykkäämpää infrastruktuuria ja paremmin toimivia palveluita asiakkaille. Yhtiöt kertovat yhteistyöstä puheenvuorossaan…
HybridiTV
Maksu-tv
Uusi Putous-kausi alkaa jälleen tämän viikon lauantaina 21. tammikuuta MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa. Katsojat pääsevät aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan HybridiTV-toiminnallisuuksilla vaikuttamaan liveohjelman sisältöön reaaliajassa äänestyksillä sekä osallistumaan myös arvontaan. Sarjapudottaja-osiossa…
Uutiset
Digita uusii Tervolan lähetinaseman radiolähetinjärjestelmän maanantaista 16.1.23 alkaen. Työt kestävät arviolta neljä viikkoa eli viikon 6 loppuun asti. Työt tehdään arkipäivisin klo 8–16 välisenä aikana. Radiopalveluille aiheutuu asennustyön vuoksi radiokanavittain…
TV
FOX-TV-kanava saa uuden nimen ja kanavailmeen: STAR Channel aloittaa Suomen lähetyksensä 6. tammikuuta 2023. STAR Channel jatkaa FOX-kanavalta tuttujen sekä uusien amerikkalaisten huippudraamojen ja -komedioiden, ja kotimaisten viihdeohjelmien esittämistä ympäri…
Uutiset
Digita tekee huoltotöitä Lahden radio- ja tv-asemalla torstaina 22.12.2022 klo 9–15 välisenä aikana. Työturvallisuuden takaamiseksi asemalta välitettäville tv-lähetyksille aiheutuu puolen tunnin mittainen katkos huoltotyön aikana. Lahden radio- ja tv-aseman lisäksi…
Uutiset
Digita tekee huoltotöitä Eurajoen radio- ja tv-asemalla torstaina 15.12.2022 klo 8–16 välisenä aikana. Työturvallisuuden takaamiseksi asemalta välitettäville tv-lähetyksille aiheutuu puolen tunnin mittainen katkos huoltotyön aikana. Eurajoen radio- ja tv-aseman lisäksi…
HybridiTV
Jäivätkö leffan alkumetrit näkemättä siirtyessäsi kanavalle vai jäikö epäselväksi mitä ohjelmassa tapahtuu? Etkö kenties ehdi katsoa ohjelmaa juuri nyt loppuun? Eipä hätää, pääset aloittamaan meneillään olevan ohjelman alusta tai siirtymään…
TV
Talven energiatilanne puhuttaa, ja tosiasia on, että meidän kaikkien on ajateltava omia tottumuksiamme energiankäytön suhteen. Julkisessa keskustelussa puhutaan paljon esimerkiksi saunan lämmittämisestä, lämpimistä suihkuista sekä asuntojen sisälämpötiloista. Suurimpien sähkösyöppöjen ohella…
Uutiset
Digita tekee huoltotöitä Jyväskylän radio- ja tv-asemalla keskiviikkona 7.12.2022 klo 10–16 välisenä aikana. Työturvallisuuden takaamiseksi asemalta välitettäville tv-lähetyksille aiheutuu tunnin mittainen katkos huoltotyön aikana. Jyväskylän radio- ja tv-aseman lisäksi katkoksia…
TV
Liikenne- ja viestintävirasto julkaisi Digitalle 21.11.2022 Digitaa koskevan huomattavan markkinavoiman (HMV) päätöksen televisio- ja radiolähetyspalveluiden markkinoilla sekä määräsi lisäksi päätöksellään sitovaksi Digitan antamat vapaaehtoiset sitoumukset. Digita on osana HMV-päätöstä antanut…
TV
Antenniverkko tarjoaa sekä kilpailuetuja tv-yhtiöille että hyötyjä kuluttajille. Edut ovat monia, mutta yksi tärkeimmistä eduista on verkon kattavuus. Antenniverkko on saatavilla koko Suomessa, ja suosituimpien tv-kanavien peitto on 99,96 prosenttia…